Aloitanpa tämän eilisen tähtihetkillä eli tiistain 16.12.2008 viisi tähteä lähtee seuraaville asioille.

* Naapurissa naurettiin
Pieniä asioita ja paljon naurua, mukavaa yhdessäoloa pitkästä aikaa. Suusta lipsahtaneita sammakoita, jotka saivat talonväen epäilemään allekirjoittaneen mielenterveyttä. Hyvää mieltä ja valoa tähän talven pimeimpään aikaan melkeinpä parhaimmalla mahdollisella tavalla. Jälleen kerran osoitus siitä miten lähellä niitä ihmisiä onkaan oikeasti, jotka saavat hymyn huulille ja naurun kirpoamaan ilmoille vähän ankeimpinakin aikoina. Sitä joskus epäilee, mutta onneksi tällaiset hetket muistuttavat, että epäilyt ovat täysin turhia.

* Väärinkäsitys väistetty
Yhden ystäväni kanssa sattui väärinkäsitys, joka aiheutti pahaa mieltä ja harmistusta, mutta puhumalla asiat saatiin selviksi ja välit ovat taas ennallaan. Väärinkäsitys ei todellakaan lukeudu eilisen päivän tähtihetkiin, mutta se väärinkäsityksen selvittäminen todellakin! Puhukaa ihmiset, puhukaa. Vaikeistakin asioista.

* Unikaverit untenmailla
Kyllä yksi parhaista hetkistä eiliseltä oli aamuinen tuhinatuokio hetki ennen pakollista peiton alta nousemista, kun kaikki karvakorvat asettuivat lähelleni sänkyyn makaamaan. Kaksi isompaa jässikkää ja yksi pieni kehräämässä jalkojeni päällä, oi sitä onnea.
Siitähän emme puhu ääneen, että oikeastaan noilla kahdella isommalla ei olisi sinne sänkyyn mitään asiaa.

* Hervotonta heittäytymistä
Erään ystäväni kanssa jutellessa messengerissä, jutut menivät ihan mahdottomiksi. Repeilimme molemmat huolella jutuillemme (sellaista juttua syntyy kahden hyvin samalla aaltopituudella olevan ihmisen kanssa, ja vain sellaisen.. sellaista, jota tuskin joku ulkopuolinen ymmärtäisi -saati pitäisi hauskana). Parasta, niin parasta, että istuimme koneillamme yli 500 km:n päässä toisistamme ja jaoimme tuostakin huolimatta illan väsyneet putoilut yhdessä. Kiitos intterneetin keksijälle! Ilman häntä emme mekään olisi ystäväni kanssa koskaan kohdanneet.

* Jouluisia juolahduksia
Valitsin tämän ehkä siksi tähän, että joulu on mielestäni yksi parhaista juhlapyhistä ja itselleni se kaikkein läheisin ja rakkain. Tunnelmallisin. Osittain tämä on ehkä kaipuuta sinne lapsuuden jouluihin, jolloin sain nauttia perheeni lisäksi myös isovanhempieni joulupöydästä -ja tietysti siitä järkyttävän kamalalla jännityksellä odotetusta joulupukista. Kaivellessani eilen esille joulukoristeita (miten niin myöhässä..) ajatukseni vaelsivat kohti niitä lapsuuden jouluja, unohtuneita muistoja. Kirpaisevaa ikävää jo edesmenneitä läheisiä kohtaan. Sitä viattomuuden aikaa kohtaan myöskin tunsin kipeää ikävää. Miten helppoa kaikki silloin olikaan.
Myös huvittuneisuutta ja pieniä nauruja siitä miten helposti huijattava pieni lapsi onkaan. Sain lapsena kokea kahden joulupukin voiman joka joulu, mutta ei päähäni kertaakaan pälkähtänyt epäillä sitä, että pukki näytti ihan erilaiselta ja oli jopa pukeutunut erilaisiin vaatteisiin noissa kahdessa paikassa. Juhuu, mukavaahan se vain oli! Ja sitä paitsi ehkä se pukki halusi muuten vain vaihtaa niitä vaatteita kesken kaiken kiireen! Vähän niinkuin muotijoulupukki!